15.12.2014
2.11.2014
Marraskuu
Marraskuu on pian ankeimmillaan, mutta vielä vähän vihertää. Linnut on melkein kiinnostuneempia pöntöstä nyt kuin keväällä.
Köynnöskuusamassa on vielä lehtiä. Puueläin on vartioinut pihojamme jo vuosia.
Nyt on aikaa kutoa. Malli on vanha auringonkehrä, jota on käytetty ainakin Virossa.
Köynnöskuusamassa on vielä lehtiä. Puueläin on vartioinut pihojamme jo vuosia.
Nyt on aikaa kutoa. Malli on vanha auringonkehrä, jota on käytetty ainakin Virossa.
7.10.2014
Vielä kukkii
27.9.2014
Vuoden viimeiset daaliat
Syksyn halla vei daaliat, muutama ylärinteestä pelastui vielä maljakkoon.
Daaliat ja knollit menevät tänä viikonloppuna talviunille työpaikan kylmäkellariin. Daaliat vain muovipussiin, knollit pakkaan varmuuden vuoksi kylmälaukkuun.
22.9.2014
Daalioita ja tumppuja
Ajattelin luopua daalioista, kun ne tarvitsevat niin paljon tilaa sekä pihalla että keväällä huushollissa. Loppukesän kukinta on kuitenkin jälleen niin mahtava, että ehkä en luovutakaan vielä tänä vuonna. Tosin viime keväänä hain juurakot sisälle vähän turhan myöhään ja lisäksi kesäkuun kylmyys viivytti kukintaa. Kaikki ruukuissa olevat daaliat ei ehtineet kukkia. Täytyypä olla ajoissa ensi keväänä!
Kaikki rinteen ruukkuistutukset eivät ehtineet kukkia. Tämä isokukkainen on erityisen sitkeä. Kukka on hienosti vaalean violetti keskustasta ja vaalenee reunoille päin.
Aurinkoisessa penkissä daaliat kukkivat lähes ajallaan.
Puutarhaliikkeestä ostettu kesädaalia kilpailee samaan ruukkuun istutetun peipin kanssa ja ison maksaruohon kanssa.
Scifi-daalia
Fiddlehead Mittens
Adrian Bizilian malli löytyy Ravelrysta.
Kaksinkertaiset lapaset paleleville käsille.
21.9.2014
Sipulien istutusta
Darwin hybridi tulppaani Appeldoorn, Allium Purple Sensation, tulppaani Flaming Purissima, tulppaani Triumph Purple Mix, Helmililja Muscari Armeniacum, Iris Hollandica Mix, scilla Siberica. Yhteensä 95 kpl.
Narsissi Calton, helmililja Muscari Armeniacum, yksinkertainen tulppaani Red Revival, Darwin hybridi tulppaani Appeldoorn, Allium Purple Sensation, Triumph tulppaani sekoitus, scilla Siberica, kirjopikarililja Fritillaria Meleagris. Yhteensä 171 kpl...
Hyvin upposivat Postimerkkipuutarhaan. Nuo moniväriset Triumit on vielä istuttamatta. Ne laitan etupenkkiin, kun nostan daaliat pois.
Etupihan varjoisaan penkkiin sopii helmililjat, kirjopikarililjat ja perinteiset valkonarsissit.
Viiniköynnös
Alkukesällä istutetun Zilgan tuotos. Aika kirpeitä olivat, lisää aurinkoa olisi kaivattu.
3.9.2014
Syksyn viimeiset taimet
Muutama taimi vielä Ala-Orvolan puutahalta, 2 € /kpl. Vai onkohan se Ylä-Orvola?
Jalopähkämö Stachys macrantha, kesäkullero Trollius chinensis ja pari tarhapäivänliljaa Hemerocallis 'Sammy Russel'
Istutin uudet taimet tuonne rinteeseen, saa nähdä, mitä niistä tulee.
Perunaosasto
Joitain vanhoja lajikkeita nämä ovat, sain ne puutarhamessuilta Kotipuutarhalehden osastolta.
Vielä loppuun kuva maitokellosta ihan vain siksi, että se on niin kaunis. Tämän ostin Avointen puutarhojen päivänä Uotiloiden puutarhasta Tampereen Kalkusta. Puutarha oli aivan mahtava!
2.9.2014
1.9.2014
Loppukesän daaliat ja vähän muutakin
Daaliat olivat talviunilla työpaikan kellarissa ja kuten tavallista viimeistään istutusvaiheessa nimilaput oli menneet sekaisin. Tällainen coctail tuli tänä vuonna. Kukinta on vähän myöhässä kesäkuun kylmyyden takia.
Suosikki. Nimestä ei mitään tietoa.
Vaaleanpunainen daalia ja oregano sopii hyvin yhteen.
Daalian seurana rantatädyke
Ihana salkoruusu ilmestyi kukkapenkin reunaan. Taustalla Skaugum Knoll, norjalainen mukulabegonia, joka kasvaa niin suureksi kuin ruukku antaa myöden. Täma knolli on juuri leikattu rankkasateen jälkeen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)